Vilpeen kylä

16.11.2018 V4                       VILPEEN HISTORIAA

ALUKSI

Tämä nyt täydennetty läpileikkaus Kylmänojan eli Vilpeen syntyvaiheista on alunperin kirjoitettu 2015 Mannin omakotiyhdistykselle. Pohjana käytin vanhaa esitelmääni aiheesta ja tässä on se paras tämänhetkinen tieto. Ainahan löytyy jotain uutta, kuten ne Sonnunkylän Mäkelän asiapaperit jotka luin hiljattain. Kävin Tampereella jälleen haastattelemassa Artturi Järvistä (s. 1921). Uusia vuokrauslautakunnan papereitakin sain luettavakseni. Monien mökkien rakennusvuotta olen tulkinnut kirkonkirjoista, joten niissä saattaa olla hieman heittoa todellisuuteen. Käsitykseni on, että mökki saattoi olla jo olemassa useita vuosia ennen kuin se päätyi rippikirjoihin asti ja kaikkia ei siellä mainita koskaan. Niin sanotut mäkituvat rakennettiin ennen vuotta 1919 useimmiten vuokramaalle ja niistä oli tehtävä taksvärkki maan omistaneeseen taloon. Toisin sanoen maan vuokra maksettiin työllä, lex Kallio 15.10. 1918 antoi mahdollisuuden ostaa mäkituvat ja torpat omaksi. Sana mäki tarkoitti ennen pihapiiriä ja torppa vuokratilaa, nykymuotoisen mäki-sanan vastine oli ennen ahde.

KYLÄ

Alueen nimihän ei ole alkujaan mikään virallinen kylän nimi, vaan Vilpee on ikään kuin lempinimi entisen Viljakkalan kunnan Sonnunkylän pienestä osasta. Tämä alue pistää kartalta katsottuna piikkinä Hämeenkyrön sisään. Kuka katsoo olevansa vilpeeläinen on pitkälti tunnekysymys. Ennen aikaan 1930-60 luvuilla siihen luettiin kuuluvaksi myös ne Hämeenkyrön puolella olevat talot, jotka rajoittuivat Viljakkala-Hämeenkyrö -tiehen (Uskelantiehen). Mannin kylää ei vielä silloin ollut, muistan kun uintimatkalla katselimme metsään hakattuja tieuria, olisiko ollut kesällä 1962. Siitä sitten lähti Mannin omakotikylä syntymään meidän uintipolkumme päälle. Kyröskoskentien (Ylinen myllytie) pohjoispuolen silloiset seitsemän mökkiä olivat myös Vilpeetä ja näistä rajoista olivat vanhat vilpeeläiset tarkkoja. Erityisesti Leo Jokinen terotti minulle asian olevan näin. Samoin tunsimme me 50-luvun pikkupojat aikoinaan, ja suurlavan lähellä asuvia pidettiinkin nälkäkangaslaisina.

Aiemmin alue tunnettiin Kylmäojan kylänä. Postikortteja saivat esimerkiksi Lepomäet vielä 1950-luvulla osoitteella Kylmäoja. Toisaalta heille tuli jo 1940-luvulla kortteja Vilpeen osoitteella. Varhaisempana aikana 1800-luvulla ja vielä 1900 alussa kutsuttiin yläkylän itäosaa Kyrénin kulmaksi. Sonnunkylän Mäkelän asiakirjoista löytyy Kyröskoskentien rakennussuunnitelman päätös 15.9.1941 Turun ja Porin Lääninhallitukselta. Päätöksen liitteenä olevassa valituksessa päivätty 5.3.1937 mainitaan Kylmäoja jo Vilpeen kulmakuntana, jossa on 21 taloa. Tämä asiakirjamaininta vuodelta 1937 saattaa olla varhaisin missä on käytetty Vilpee-nimeä. Sähköosuuskunnan nimenä Kylmäoja säilyi pisimpään. Kylmäojan muuntaja oli Luodon ja Kukkasniemen rajan kohdalla Viljakkalantien yläpuolella, siis olisi nykyisessä santamontussa. Sähkö saatiin Kylmäojalle 1933, kovin monet eivät sitä heti ottaneet. Sähköosuuskunta lopetettiin ja myytiin muistaakseni 80-luvulla. Leppäsen Hannu lienee Sähköosuuskunnan viimeinen toimitusmies. Sähkö vedettiin Kyrolta Viljakkalaan 1929 ”Vilpeenharjun” järven puolelta.

Nykyisen ison santamontun kohdalla harjun takana oli Suojeluskunnan 300 m:n ampumarata. Ampumaradan näyttösuoja hajotettiin rauhansopimuksen nojalla sodan jälkeen. Näyttösuojan takana olevasta penkasta me pikkupojat sitten kaiveltiin luoteja. Ampumaradan lähellä oli Jutilan korpivainio. Ennen asutusta harjualue Lintuharjusta aina myllärin torpalle, (nykyisin Koski) oli kutsumanimeltään Nälkäkangasta ja vähän virallisemmalta nimeltä Kangasharju. Tämä Nälkäkangas-nimi viitannee katovuosiin, jolloin leipäviljan sekaan oli sekoitettava männyn nilaa eli pettua ja sitähän saatiin mäntyä kasvavasta harjusta. Litukalta päin harjun päälle nouseva mäki oli nimeltään Kilpikorvenahde ja tämä nimi tullee siitä, että harjulla kasvoi kaarnakilpimäntyjä. Uskelasta Viljakkalaan päin tuleva pitkä mäki Turkkilan risteykseen asti oli nimeltään Harjunahde. Tämän yläpuolella olevan ahteen nimeä en ole löytänyt asiakirjoista, eikä sitä kukaan ole muistanut. Eräässä kauppakirjassa Harjunahteen sanotaan päättyvän Yliseen myllytiehen, myöhemmin Kyröskosken myllytie. Nykyinen Ansiotie oli ennen ja vielä 60-luvulla Harjutie.

ASUTUKSEN SYNTY

Asutus Vilpeen alueelle alkoi siirtymään Hämeenkyrön historian mukaan v. 1800. Silloin perustettiin Turkkilan kylän Vännin talon maalle Viitaniemen torppa, talo tunnetaan nykyisin Lehtolana. Kirkonkirjoista tulkittuna perustaminen on tapahtunut ehkä joitakin vuosia aiemmin (1798), todellisuudessa vieläkin aiemmin.  Seuraava asukas lienee ollut Uskelan Heiskan talon poika (nyk. museoalue Hämeenkyrössä). Juho Heikinpoika s.1795 ja vaimo Maija s.1801 perustivat Kylmäojan torpan Jutilan maalle 1823. Vanhassa 1848 uusitussa kartassa tällä kohden lukee Uskelan kylää. Torpasta ovat pellot jäljellä aivan Kylmäojan ja Pappilajoen rannassa Kosken omistuksessa. Hakalan torppa rakennettiin Kylmäojan viereen 1870-luvulla. Nämä torpat ja vielä Koivisto olivat rinnakkain nykyisen sähkönjakeluaseman alapuolella. Kylmäoja myytiin Väinäselle 1916, mökki oli kylmillään ehkä jo silloin. Hakalan torpan ostivat v. 1920 Vihtori s.1862 ja Tilta s.1866 Jokinen Kyröspohjasta. Jokiset säilyttivät Hakala-nimen, kun he ostivat uuden lain Lex Kallion (1918) nojalla tilan itsenäiseksi 1923. Koivisto siirrettiin muistitiedon mukaan v.1900 pellon toiselle puolelle, jossa se on vieläkin Juho Jokisen kesäpaikkana. Siirtäjä oli oletettavasti Wihtori Virtanen, joka oli tuohon aikaan vuokraajana. Nyt jo hävinnyt Kyrén oli myöhemmän Aron vieressä ja sen asukkaat muuttivat 1883 Tervaojalle vieden aluksi nimenkin. Sisällissodan aikaan Tervaojalla majaili punaisia sotilaita ja sen häviämisestä on monta legendaa. Väkivaltaisin lienee, että kaikki ammuttiin ja torppa poltettiin. Vaikka Tervaoja on vielä 1933 kartassa, purettiin sen asuinrakennus Artturin (s.1921) ollessa pikkupoika 1920-luvulla. Juho ja Eufrosyyne Nuuttila perustivat Vähä-Heiska -nimisen palstatilan Lehtolaa vastapäätä toiselle puolelle tietä ja rakentamaan alettiin v. 1917. He myivät torpan myöhemmin Lepomäelle ja tämän torpan maille sittemmin rakennettiin monta nykyistä Vilpeen mökkiä. Lepomäen riihessä oli vielä 30-luvulla hevoskierto-vetoinen puimakone, joka oli Nuuttilan peruja. Samasta riihestä tuli myöhemmin Myllymäen onnibussien (linja-autojen) talli.

Harjun rinteeseen Kyröskoskentien (Ylinen myllytie) varteen rakennettiin ensimmäiset mäkituvat 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäinen olisi todennäköisesti Stengård, josta on maininta 1841 ja tämä torppa olisi ehkä se myöhempi Pikku-Viitaniemi ja Niittunen yhteensä. Nykyinen Pikku-Viitaniemi on rakennettu kaksi huoneiseksi muistitiedon mukaan 1884 ja jatkettu huoneella 1920-luvulla. Seuraava olisi Kyre´n Turkkilan ristin lähellä, joitakin viitteitä on rakenusvuoteen 1846. Kun noustaan Ansiotietä ylös Kyröskosken tielle, aivan risteyksen alapuolella oli Ekmannin 1890 rakentama mäkitupa. Tässä mökissä asuivat myöhemmin Suhoset ja he rakensivat nykyisen talon vanhan mökin yläpuolelle n.1949. Seuraavana nykyisen jyrkkäkattoisen Kukkasniemen Arvon 1932 rakentaman ja Ekmannin välissä oli Lehtinen, joka oli rakennettu 1889. Arvo purki pitkämäisen ja tien suuntaisen mökin uudistalon valmistuttua. Aivan santamontun kohdalla ja osittain nykyisen tien alla oli Luodon rakentama mäkitupa (kirkonkirjoissa nimi mainitaan aiemmin Lou ja Loo). Mummuni Tilta Ekstam kertoi mäkituvan olleen Ylä-Kylmänojan kolmas, kirkonkirjoihin se ilmestyi kuitenkin vasta 1895. Isäni purki sen n.1958 kun jo asuimme uudessa talossa. Seuraava aivan Hämeenkyrön rajalla ja tien yläpuolella on Jutilan talon maalle rakennettu mäkitupa. Venäläisessä 1909 valmistuneessa ja 1918 suomennetussa kartassa nimi on Rajala. Itsenäisenä tilana se sai nimen Mänty asukkaidensa mukaan ja mökki on edelleen nykyisen talon sisällä. Palataan vielä Pikku-Viitaniemen paikkeille Ansiotielle, sen alapuolella ja aivan vieressä on Niittunen, myöskin vanha alkujaan 5 x 5 m kokoinen yhden huoneen mökki. Tämä mökki on myöskin nykyisen talon sisällä ja saattaa olla se Stengårdin aiempi asumus. Ansiotien yläpuolella ja Lieskon Tapion nykyisin omistamalla maalla on 1920-luvun alussa rakennettu Viljanen, paikkaa he kutsuivat Kivistöksi. Eino oli Hammarenilla (Kyro) työssä, kuten moni muukin vilpeeläinen. Hämeenkyröstä Viljakkalaan menevän tien varrella (Uskelantie), nykyisen sementtivalimon kohdalla oli Mörkölä, joka sai kutsumanimensä siellä asuneesta Mörkötaavetista. Taavetti oli iso tumma mies ja liikkui iltahämärissä, joten kyläläiset alkoivat kutsumaan häntä Mörkötaavetiksi. Tämän mökin rakensi alkujaan 1896 Taavetti Kilpi Särkän kylän Hietaniemen maalle ja uudistalo rakennettiin sen tilalle ehkä 1930-luvulla. Tällä kohden mutta tien toisella puolen ja lähenpänä Aroa oli aikaisisemmin Kyrén, joka näkyy O. Ollilan 1914 piirtämällä kartalla. Kyrènin korvasi myöhemmin Aro ja se purettiin pois.

Näin kylä laajeni hiljalleen ja mökkejä rakennettiin 1920-30-luvuilla ahkerasti. Vähitellen ala- ja yläkylä kasvoivat yhteen. Monta jo kadonnutta mökkiä rakensi Ojansivun Lauri (s.1903), hän oli kotoisin Ala-Vilpeen Ojansivusta. Tämän mökin jälkeläinen seisoo edelleen siellä Kylmäojan ja Tervaojan yhtymäkohdan lähellä, ja sen edeltäjä oli rakennettu alun perin 1880-luvun lopulla. Ojansivun alapuolella oli Mäkinen, joka oli rakennettu 1904, joskin sen vieressä oli vanhempi mökki joka purettiin noin 1905. Sodan jälkeisestä rakennus-buumista paras esimerkki on Vilpeen viimeinen perinteinen hirsitalo. Virtasen Antti ja Liisa rakensivat 1955-56 Kyröskosken kansakoulun opettajien asuinpäädyn hirsistä omakotitalon Puron Hiljan talon viereen. Purueristeisiä taloja tehtiin jo 1930-luvulla.

Näin Kylmäojasta eli Vilpeestä muodostui ehkä jopa ensimmäinen Hämeenkyrön/Viljakkalan omakotialue jo 1920-1930-luvuilla. Ennen sotaa Vilpeessä oli myös hyvin vireä ja menestynyt urheiluseura Vilpeen Tähti. Urheilijoina kunnostautuivat Artturi Järvinen juoksijana samoin kuin Pentti Rantala ja Jaakko Kulmala (Pikku-Jaska) hiihtäjinä. Rahastonhoitajana toimi Jokisen Elli, hänen poikansa Aaro ja Leo olivat aktiivisia ja menestyviä urheilijoita. Vilpeessä oli kolme kaivoa, joista kyläläiset hakivat vetensä. Kyläkaivo oli Lehtolaa (Viitaniemi) vastapäätä tien toisella puolella ja metsässä Lepomäen takana oli korpikaivo sekä Ylä-Vilpeessä Jutilan Laurin alapuolella toinen korpikaivo.

Vilpeen ensimmäinen kauppahuone oli Eero Metsällä, hän kaatui talvisodassa ja Karjalan Kirvusta tullut Valtteri Kuisma osti kaupan. Sittemmin Kuisma rakennutti uuden kaupan tien toiselle puolelle, kauppaa piti siellä viimeksi Lehtolan Paulin vaimo Terttu. Ala-Vilpeessä oli Eskon takana prunnit, joissa pestiin kesäisin pyykkiä. Ensimmäinen puhelin hankittiin Viitaniemeen 1938 ja siitä vedettiin sivulinja Metsän Kauppaan. Yksi soitto oli puhelu Viitaniemeen ja kaksi soittoa puhelu Metsälle. Ennen oli tapana polttaa helkavalkeaa ja tapa säilyi 1930-luvulle asti. Vilpeessä tämä paikka oli Ojansivun takana Tervaojan varressa, sinne kokoontui koko kylä.

NIMI

Sitten vielä Vilpeen nimen synnystä. Kylmäojan notkossa asui 1920-30-luvulla Tilta-niminen muori. Hänellä oli aina vilu ja silloin tapana lyödä käsiä ympärilleen sanoen ” huh hu ku o vilpee”. Häntä alettiinkin kutsumaan ”Vilpeen Tiltaksi”. Kerran Perttan ”Jumpo” oli plikoilla Tiltan naapurissa (Yrjö Pertta s. 1901), Kyröskoskelle palatessaan hän kertoi kavereilleen olleensa Vilpeessä. Siitä lähtien alkoivat Kyröskosken pojat ja tytöt kutsumaan kulmakuntaa Vilpeeksi, ikään kuin haukkumanimenä. Mummuni Tilta hänkin pisti kovasti vastaan ystävänsä ”Vilpeentiltan” nimen siirtymistä kylän nimeksi. Hän korjasi aina Kylmäoja, kun joku sanoi Vilpee. Ennen sotia oli Kyröskoskella sanonta ”mennään Vilpeeseen viinaa hakeen”. Järvisen Eevalla oli siellä kieltolain aikaan oikein salakapakka, jossa sai ostaa 5 mk:lla lasillisen. Lasillisessa oli sekoitettuna puolet pirtua ja puolet sokerivettä. Eeva joutui olemaan tästä janoa hillitsevästä liiketoimestaan kaksi kertaa linnassa. Tuomionsa 6 kk hän kärsi vedellä ja leivällä eli kovennettuna, päästen näin 36 vuorokaudella. Tämä mökki on edelleen pystyssä tien kylän puolella, hivenen entisen Lehtolan kaupan alapuolella.  Vilpeen Tilta lienee ollut Jokisen Tilda Hakalasta.

Manninranta paikannimenä ei ole kovinkaan vanha, ennen sotaa rantaa kutsuttiin Hiedanrannaksi. Varsinainen virallinen Manninmäki on mäki mitä rakennetaan nyt Niskalan alueella eli nimi on lainattu sieltä asutusalueelle ja rannalle. Tie Vilpeestä Hämeenkyröön oli Uskelantie ja ylöspäin Viljakkalantie. Risteyksestä Kyröskoskelle päin tie oli Ylinen myllytie ja myöhemmin Kyröskosken myllytie. Vilpeestä kulki myös tie Turkkilaan päin, Tervaojalta nykyisen lentohiekkamontun kohdalta ja tämä tie oli nimeltään Taksvärkkitie. Koko Hämeenkyrön ja myös lähiseutujen ensimmäinen tie lienee kulkenut myös Vilpeen sivutse. Tämä polku syntyi jo ennen vuotta 1000 kun silloiset matkaajat vetivät veneensä (uiskonsa) Hiidenlahdesta Kyrösjärveen. Kenties ensimmäiset ristiretkeilijätkin kulkivat tätä polkua.

LOPUKSI

Vilpeeläisiä on taistellut kaikissa sodissa ja heitä myös kaatui sisällissodassa, talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa. Myös Stalinin vainoissa Venäjän Karjalassa teloitettiin vilpeeläinen Eino Mänty vuonna 1938, sinne hän lähti paremman elämän toivossa. Amerikkaan lähdettiin myös, esimerkiksi Tervaojan ja Luodon 1888 syntyneet pojat lähtivät 1907. Hämeenkyrön pappi ja Parkanon paroni sanailivat joskus Vilpeen kaivolla. 1930-luvulla Erlant Mäkinen oli Vilpeen presitentti, liikanimi tuli hänen asemastaan useiden rakentajien takaajana. Pientä yritystoimintaa oli myös lukuisasti, joitakin mainitakseni. Aiemmin mainittu Eeva toimi myös lapsenpäästäjänä (kätilö). Isäni veli Väinö Ekstam ajoi kieltolain aikaan pirtua Merikarvialta Kyröskoskelle (kieltolaki 1919-1932), menettäen lopulta autonsa poliisien piikkimattoon. Pirssiä (taxia) ajoi Mänty Hutsonilla ja myöhemmin 1950-luvulla Puron Pekka Pobedalla. Juho Selin rakensi pajan 1920-luvun alussa ja siellä jatkoi seppänä poika Lauri kengittäen hevosia 1960-luvulle saakka. Suhonen oli suutari ennen sotaa. Nykyisen sähköaseman yläpuolella oli sodan jälkeen Lauri Jokisen tiilitehdas. Lepomäen Villellä oli kuorma-auto 1950-luvulta alkaen ja jo ennen sotaa oli Jooseppi Valkamalla A-Ford kuorma-auto, Jooseppi kaatui sodassa. Mäkisen Jouko myi ja korjasi televisioita 1960-luvulla. Aulis Kulmalalla oli myös monipuolista yritystoimintaa, ehkä kuitenkin pitkistä portaista hänet muistetaan parhaiten. Pitkistä portaista haettiin lääkettä mm. Urho Kekkoselle, kun hän saunoi Kaiharilla Lavajärvellä. Nuuttila/Lepomäen riihtä vastapäätä Bergmannin Taunolla ja Viljasen Annikilla oli lehtikioski kesällä 1931. Vilpeen keinu oli myöhemmän Puron Pekan tiilitallin kohdalla (keinut olivat ennen nuorten kokoontumispaikkoja). Aiemmin Sontu/Harhalan keinu oli ollut harjun päällä Hietarantaan menevän polun varrella. Vilpeen ensimmäinen radio oli joko Eero ja Elli Jokisella tai sitten Ylä-Vilpeen Ainasojilla. Molemmilla oli 30-luvulla harvinainen radio. Television hankki ensimmäisenä Lauri Selin (lempinimi Hutke). Selinille sitten jonotettiin televisiota katsomaan ja Lauri päästi sisälle vasta kun ohjelmat alkoivat. Vielä on pakko mainita Vilpeen suurin kuuluisuus, varsinkin Ruotsissa 1950-60-luvuilla hyvin suosittu ”iskelmä-, tv- ja levytähti” Pauli Lehtola. Paulin ensimmäinen orkesteri koostui pääosin Vilpeen pojista ja oli nimeltään Hanuripojat. Soittajia olivat Pauli Lehtola hanuri/ laulu, Eero Puro hanuri, Yrjö Ronkka kitara ja Pauli Puro rummut. Lapsuudestani on jäänyt mieleen erityisesti, jos voisi sanoa suuria persoonia, Kulmalan Hermanni (Hemmu), Selinin Lauri (Hutke), Virtasen Antti, Hiiren Matti ja Selma, Jokisen Eero ja Elli, Leppäsen Antti (Lepsi), Lieskon Martta (Sputnikki) ja Lepomäen Pentti ja Valma (Öökwisti).

Hietaranta on oma lukunsa ja sinne rakennutti nimismies Tainio kesäasunnon ja saunan 1930-luvun taitteessa. Hietaranta oli Sonnun kylän Mäkelän omistamaa maata ja aikaisempi nimi oli Kirkkohieta sekä myös Taipaleen ranta. Tainio teki kaupat 10.11.1927 ja antoi paikalle nimen Paijala ja hän myi sen myöhemmin Kyrolle. Kyro taas osti sen työntekijöidensä kesäpaikaksi ja rakennutti sinne vesiliukumäen. Vesiliukumäki alkoi aikoinaan lahoamaan ja isäni Helge Ekstam purki sen polttopuuksi. Mannin rannassa oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton uimakouluja kesäisin. Äitini Anni oli uimakoulun keittäjänä muutamana vuonna ja ainakin yhden kesän asuimme Paijalassa. Kesän 1961 muistan sen siitä, kun Maire-myrsky pyyhkäisi yli tienoon, isä oli veneellä kalassa ja äiti vei meidät lapset saunaan turvaan. Silloinhan miltei kaikki puut kaatuivat Särkänalueen järvenpuoleiselta rinteeltä (1.8.1961). Hiekkasärkälle perustettiin pumppaamo ja sieltä vedettiin vesilinjat Vilpeeseen 1960-luvulla. Kylmäojan vesiosuuskunnan lapiotyönä kaivetut linjat (n. 1959) liitettiin tähän uuteen osuuskuntaan.

tapani

Vanha Viljakkalan tie, nykyisen tien vierellä. Kuva Kyrénin kulmalta

Pauli Lehtolan ensimmäinen orkesteri Hanuripojat 1953

Vilpee alkaa tästä, taustalla Mänty 1960-luvulla.

Vilpee vanhalla 1926 täydennetyllä kartalla. Viljanen ja Mörkölä puuttuvat. Sonnun keinun paikka ympyröity harjuun.

Vilpeen alue 1848 kartalla. Vas. ylhäällä Hiidenlahti. Kylmänojan torpan pelto Viljakkalantien vieressä.

Vilpeen rajattu kärki oranssilla. Alun perin Venäläinen 1909 laadittu kartta, väritykset minun.

Vilpee löytyy keskeltä, väritin 1851 karttaa. Tiet punaisia, Vilpee kyrösjärven alapuolella.

Kylmäojalle tehdään uutta siltaa n.1927-9. Taustalla Mäkinen

O. Ollilan 1914 laatimalta kartalta Vilpeen osa. Oleellista Kyrénin paikka. Tämä kartta perustunee johonkin vanhempaan karttaan.

Vilpee 1933

Kartta vuodelta 1650. Vilpee Turkkilan ja joen välissä. Särkän talo merkitty Manninkylän kohdalle. V7

Kartta vuodelta 1850. Vilpee 8A (Kalajärvi) ja joen välissä. V7

Manninsaari ja tulevan kylän alue 1957 (Manninkylän)