Kyröskoski 1848.Vuohikoski oli tekstin och Nikkilän kohdalla suvannon yläpuolella, kartta 1848. Koski hävitettiin 1865 ja lopullisesti 1926 ruoppauksessa.Kyröskoskea, vas. Lindstedtin talo ja oikealla Nybergin kauppatalo, rakennettu n.1880. Talot nykyisen 1924 rakennetun tiilisen ns. Pääkonttorin kohdalla. A3
Tuotanto ja nykyinen Hammareeninkatu. Kuva otettu nykyisen Sarven paikkeilta, meijärin pihasta 1940-luvulla. K5
Tuotannon bensa-asema 1940-luvulla. J2
Kyröskosken lussi ja neulapato rak. 1907. K5Neulapato 1940-luvullaKyröskoski 1910-20 luku. K5Kuvassa näkyy viljakkalantieltä lähtevä kävelysilta Keinuniemeen 1901. S4Mestarinkujan talot Kyröskoskella 1940-luvulla. Eka oikealta siirrettiin Kuustenlatvalle 1980-luvulla. H4Mestarinkuja 1940-luvulla. J2Joen yläjuoksun mutraus (ruoppaus) 1926. K5Kyröskoski Paukunperä, ehkä 1939 talvisotaan lähtö. H4Kyröskosken siltatyömaa 1955. K5Tie Viljakkalaan lähtee vanhalta sillalta, kuva 1947. K5Kyröskoski 1938. K5Urheilujuhla Kyröskoskella, Paavo Yrjölän vastaanotto 1928 Olympialaisista. K5Kyröskoski n. 1920. K5Suninnokan tanssilava. Haitari Kalle Kari, viulu Kauno Wessman, rummut Paavo Wessman. Orkesteri Rymy. Kuva ennen sotia, tai välirauhan aikaan. M1Osara, lähetetty 30.3.1909. K5Väinänen, sittemmin Viitikko. Koskinen, Jussi Järvensivu ja. Kyröskosken torilla. M1Oman perustuksia kaivetaan 1951. Salkkumies Sven Palonen. Pyörään nojaa TeuhoKyröskoski 1933Hammaren 1933. V8Kyröskoskea 1940-luvun lopulla. K5Ilmarata tehtaalta Vaivian turvesuolle, purettiin 1964. Näkyy kantovaijeri ja vetovaijeri molempiin suuntiin. K5Ruoppausta Pappilanjoella 1930-luvulla. K5Sähkömylly nykyisen henkilöportin paikkeilla, myllärinä Kalle Rekola. Seinä toimi kylän ilmoitustauluna eli aikansa netti. K5Mylly kosken kalloiden päällä 1982Mylläri Väinö Rekola ja Timo Ponkiniemi 1982Pässi, ajolangassa 500V tasavirtaa. Pässi alkoi liikennöimään 1914. K5Rakennetaan ilmaradan kannatinpukkia. oi. Sakari Lehtiniemi, vas. Kalle Nurmi. K5Kyröskosken seurahuone vas, alakulma n.1925. K5Kyröskosken Osuuskauppa ja leipomo 1930-luvulla. K5Kivitöitä, ehkä kosken lussin paikkeilla 1926. K5Kansakoulu, taustalla yhtiön savupiippu. K5Kuisman kauppa Kyröskoskella 1960-luku. K5Kyröskoski Valtakatu, ehkä 1950-luvun alkupuolella.Taustalla kansakoulu. K5Kyröskoskelta-Siuroon tällä laivalla 1910 alkaen. K5Kansan Kuvalehti 1927Proomun lastausta 1933 Laalahden satamassa. V8Toripäivät Kyröskoskella 1933. V8Taustalla Kyron tilanhoitajan asunto. Olympiavoittajien vierailu 22.5.1952. Trumpettimies edessä Arvo Tuohenmaa. K51.5.1954 ed. Sanni Törmä, Oskari Kulmala ja Pertti Rapio. Vaalea talo taustalla Kyrön Pyörä vielä yksikerroksisena. K4Työväentalo (Torppa), joka paloi 13.5.1942. Kuva 1936. K4Työväentalossa oli lastenkoti punaorvoille 1.11.1918-17.10.1919. Työväentalo Torppa valmistui syksyllä 1908.Taustalla Järvenkylä n. 1939. Veneessä Aune Ekstam ja velipojat. S2Kuva koskenharjusta Käpylään 1940-luvulla. J2Harjulta Kyrösjärvelle 1933Harjulta Kyrösjärvelle n.1920Pässi ja rautaie n.1930 (jokisuussa). K5Paukunperä. A3Kuusien takana Hammarenin kuivuri 1933. V8Kyröskoski opettajientalo. A3Kyröskosken koululaisia 1930-luku. L1Paviljonki harjussa valmistui 1929. J2Palokuntajuhlien myyntikoju. L1Vanhatori taustalla 1940-luvulla. J2Hiihtokilpailut Kyrösjärven jäällä 1920-luvulla. Taustalla Proomu ja laiva. M5Lihasvoimalla toimiva juntta. H2Kyröskoski-Siuro linjalla sahataan jäätä. R1Maitojono meijärillä sota-aikaan (nykyisen Sarven paikkeilla)Ponttoouittoa 1928 Kyrösjärvellä, veneitä kutsuttiin jolliksi.Uitolla Kyrösjärvellä. J2Näkymä Harjulta 1940-luvullaKorkomäki ja Laalahden satama 1940-luvullaHammaren pääkonttori 30-luvulla. Vasemmassa yläreunassa varastomakasiinin edestä menee Viljakkalantie vanhalle sillalle. K5Koululaisia kuljetettiin Ikaalisten oppikouluun jo 1930-luvulla linja-autollaNäytelmä Seurahuoneella 1943.Kyröskosken palokuntajuhlat Venäjän vallan aikaan. Marssi lähtee Kyröskosken ensimmäiseltä torilta. Kuva 1914-1917 väliltä.
Vasemmalla Vihtori Rajala s.1900 Viljakkalasta. Kuvan taustalla Isosaari (Kostunsaari)
Noin vuosi 1918. Vasemmalla oleva talo rakennettiin 1905 ja muutettiin Puistolaksi 1948.
Laalahden ns. Myllymäen Askon taloa rakennetaan. K5
Taiteilijan näkemys Kyröskoskesta, sahaa ei ole ollut koskaan. K5
Kyröskoski 1862. Kirjasta Suomen perinnekuvasto. Kosken alapuolelle on merkitty silta jo 1650 Hannu Hannunpojan kartassa.
Radion kuuntelulupa ehtoineen sota-ajalta.
Taustalla Nuutin Voima Nuutinristillä vanhalla vaasantiellä. Talo edelleen paikoillaan.
Kauppa Kyröskosken harjussa Ojansivu ja kni. Kuvassa Kerttu Viitanen ja Irja Ojansivu 1955. Myöhemmin kauppaa piti Kärkkäinen ja viimeksi Voima. H1
Kyröskoskea postikortissa 1940-luvulla
Vas. metsän reunassa toiseksi ylin Työväentalo, valmistui 1908. Ilmarataa ei vielä ole rak.1923. Sähköpylväitä kuvassa (1914).
Kyröskoski auki, viimeksi oli pitkään auki tammikuulla 1975
Kyröskosken työväenyhdistyksen naisvoimistelijat 1915. Elli Skofelt, Taimi Koskinen, Anna Alho, Anni Suojanen, Hilja Anttila, Viivi Alho, Hanna Kauppinen, ed. Elsa Suojanen, Sylvi Reina, Olga Favorin, Elna Alho. T5
Lauri Tarkin tekemä kartta Kyröskosken yläkylästä, ajoittuu 1933-1950 ajalle. Nähtävänä Setlementillä valtakatu 55, jossa luettelo talojen asukkaista. K5
Ylhäällä Kyrösjärvi, alapuolella pajalahti. Joessa oleva saunasaari hävisi kun jokea ruopattiin 1926. Mantereen ja saaren väli täytettiin. K5
Hammaren 1940-luvulla. K5
Kyröskoski 1950. K5
Kyröskoski 1968. K5
Niirasen kauppa Valtakatu 55. Oikealla Rouva Niiranen.
Kyröskoski 1940 Timo Mäkinen, tehdasalue ei mittasuhteessa
Kartta Kyröskosken tehtaasta ja myllyistä 1895. Kosken itäpuolella santapaperitehtaan vesimylly ja tamppilaitos.
Kyröskosken II tori ja keskellä myöhempi Viitikon kauppa.
Näkymä kylälle ennen viljakkalantietä
Silta Keinuniemeen meni ennen tätä kallionreunaa. Ylempi silta Viljakkalan tiellä. Kuva 1920-luvulta. L5
Tytöt koskenkuohuissa 1920-luvulla. L5
Inha kuvasi Kyröskosken 1892. Kuvassa 12 henkilöä tietääkö kukaan ketään näistä.
Sähkömestari Aarne Väisäsen asunto 1930 Mestarienkujalla. V8
Joen yläjuoksulla ns. Leppäsenmutka. V8
J
Kyröskoski 1895. A=Paperitehdas, B=Puuhiomo, C=Tullimylly, D=Santapaperitehtaan tamppilaitos, kaikki loput myllyjä.